Vähän pelottaa. Olen vannoutunut rakkauden, siis Rakkauden puolestapuhuja. Uskon, että Rakkautta kannattaa etsiä ja antaa sille sijaa. Mutta entä jos sitä ei löydy. Miten ihminen sitten jaksaa, ja mistä tulee merkitys elämälle.

Olen saanut monia ihania ystäviä tässä muutaman vuoden sisällä, ja olen heistä kovin onnellinen. Pelottaa kuitenkin se, että - tapahtuu jotain... Väistämättä, ainakin joissakin suhteissa. Joskus mun, joskus toisen tilanteesta johtuen. Niin, uskon kyllä että aina aika ajoin, vuosien varrella, voi aina hetkeksi lähentyä, ja se on varmasti tosi ihanaa ja antoisaa. Katsella maailmaa hetki samasta näkökulmasta ja toisaalta omien ja toisen elämänhistorian ja elämän tapahtumien kautta.

Mutta - se että suhteet eivät välttämättä kestä, vaan pitkiäkin taukoja tulee... Se pelottaa vähän. Arveluttaa... Miten sitä jaksaa. Jos tuntuu että on ihan yksin. ...Vaan niinkö sitä onkin...

Jos on parisuhde, niin se varmasti on se tärkeä tukipylväs.

Sukulaiset? ...Joiden suhteen mielin kielin oleminen tuntuu vastenmieliseltä. Olen mitä olen, ja niin kuin mummoni sanoi, kenestä tykkään, sille annan. Jos annan kaikille itsestäni, sitten en oikeastaan anna niin paljoa niille, joista tykkään ja joita arvostan. Tavallaan itse mitätöin oman antamiseni arvon.