Olin ajatellut junan oikeinkin hyväksi mulle sopivien miesten kohtaamispaikaksi. Muun muassa se, että matkustaa junalla auton sijaan, kertoo jotain. Kontaktiin pääsy ei vaan välttämättä ole niin helppoa… Tai siis, rohkeutta puuttuu. Harmittaa nyt, kun en mennyt juttelemaan ravintolavaunussa kohtaamani miehen kanssa aatonaattona. Voi. Katsoimme toisiamme kerran suoraan silmiin, kauan. Huomasin myös lopuksi, että olimme samassa vaunussa 8. Luulin näkeväni hänet istumassa jonkun naisen vieressä, ja tuli huono mieli, luovutin täysin. Sitten hän käveli käytävällä ja katsoi minuun. Käänsin pääni heti pois. Syy äsken kertomani. Lopuksi tajusin, että naisen vieressä istuva mies olikin joku toinen. Olin katsonut väärin, enkä ajatellutkaan että pitäisi tarkistaa. Katsoin sinua kun laitoit reppua selkääsi ja vihreän pipon kaljuun päähäsi, sinä silmälasipäinen, korvis korvassa mies, oranssi-mustaraitaisessa neulepaidassa, musta takki päällä. Näin profiilisi, mutta et katsonut enää taaksesi. Enkä nähnyt, minne menit asemalta. Et ainakaan samaan bussiin kuin minä.

Ajattelin etsiä googlella, ja laittaa ainakin nämä omat hakusanani tähän. Ensin kyllä mietin, että ei ole mitään keinoa saada yhteys ko. mieheen muuten kuin joskus sattumalta taas samassa junassa. Mutta yön yli nukuttuani tajusin, että voinhan itse laittaa nämä hakusanat tänne sivuilleni, ja etsiä niillä myös itse. Neulaa heinäsuovasta.

Hakusanat:

juna Pieksämäki / Pieksämäelle Tampereen suunnasta lauantai 23.12.06, ravintolavaunu, perillä / vaihto klo 14.36

Toivottavasti tästä nyt opin jotain. Härkää sarvista vaan, rohkeasti juttelemaan, jos siltä tuntuu. Vähän se kirpaisee jos toinen ei ymmärräkään tai tilanne muuten tuottaa pettymyksen, mutta mahdollisuuksien hukkaan heittäminen tuntuu kuitenkin vielä huonommalle. ...Jotenkin kuitenkin vasta ajan ja matkan päästä tajusin sitä hetkeä paremmin, kuinka mielenkiintoiselta mies vaikuttikaan. Hmm.

Vähän pelottaa. Olen vannoutunut rakkauden, siis Rakkauden puolestapuhuja. Uskon, että Rakkautta kannattaa etsiä ja antaa sille sijaa. Mutta entä jos sitä ei löydy. Miten ihminen sitten jaksaa, ja mistä tulee merkitys elämälle.

Olen saanut monia ihania ystäviä tässä muutaman vuoden sisällä, ja olen heistä kovin onnellinen. Pelottaa kuitenkin se, että - tapahtuu jotain... Väistämättä, ainakin joissakin suhteissa. Joskus mun, joskus toisen tilanteesta johtuen. Niin, uskon kyllä että aina aika ajoin, vuosien varrella, voi aina hetkeksi lähentyä, ja se on varmasti tosi ihanaa ja antoisaa. Katsella maailmaa hetki samasta näkökulmasta ja toisaalta omien ja toisen elämänhistorian ja elämän tapahtumien kautta.

Mutta - se että suhteet eivät välttämättä kestä, vaan pitkiäkin taukoja tulee... Se pelottaa vähän. Arveluttaa... Miten sitä jaksaa. Jos tuntuu että on ihan yksin. ...Vaan niinkö sitä onkin...

Jos on parisuhde, niin se varmasti on se tärkeä tukipylväs.

Sukulaiset? ...Joiden suhteen mielin kielin oleminen tuntuu vastenmieliseltä. Olen mitä olen, ja niin kuin mummoni sanoi, kenestä tykkään, sille annan. Jos annan kaikille itsestäni, sitten en oikeastaan anna niin paljoa niille, joista tykkään ja joita arvostan. Tavallaan itse mitätöin oman antamiseni arvon.

Laskin tuossa että voisin taas mennä verenluovutukseen, viimeisestä uudesta seksipartnerista on jo selvästi yli 3 kk. Koska niitä vanhojakaan partnereita ei nyt ole ollut, tulee samalla todettua että läheisyydestä toisen ihmisen kanssa on jo ainakin yli 2 kuukautta. Voi itku. Joskus aikoinaan olin hyvinkin pitkiä aikoja, vuosia, ilman läheisyyttä. Ei se tuntunut silloinkaan hyvälle. Ties mitä negatiivisia vaikutuksia läheisyyden puutteella onkaan. Ainakin naama on tavallista happamampi. Ja näin ollen ei tietysti myöskään niin vetovoimainen kuin voisi olla. Tosi ikävä kierre!! Onneksi sitä vastaan jaksaa aina aika ajoin taistella.

...Niin, eihän läheisyyden tarvitse aina tarkoittaa seksiä. Mutta sinkuilla niin ehkä kuitenkin aika usein on? Toisesta seuraa toinen.

usko ystävyyteen sai kovan kolauksen. millä tavalla olen ollut tärkeä.

uskon kyllä, että joskus palataan. mutta luottamus siihen, että toinen on ns. käytettävissä, saatavilla, on olennainen osa ystävyyttä. ehkä ystävyytemme muuttui "vain" ihmissuhteeksi. tai ehkä ystävyytemme on ollut vasta muotoutumassa. ja nyt testautuu.

sanoisin kyllä jotain. mutta nyt se tuntuu vaikealle. ei itse sanominen, vaan historian painolasti. olen, liian usein, tuonut tunteitani ja ajatuksiani hänelle esiin. olin rakastunut kyseiseen ihmiseen. en enää jaksaisi olla se, joka nostaa kissoja pöydälle. "kissoja" omasta päästäni ja omasta sydämestäni.

Tajusin illalla et niin, tosiaan, voihan ko. miehellä, johon kiinnostusta nyt vähän on, olla meneillään joku ihmissuhde. Ja siksi(kään) ei halua pitää kiirettä tutustumisessa, tapaamisessa tms. Rauhoitti vähän tajuta tuo. Vaikka olen mä muutenkin nyt vähän lamaantunut ko. ihmisen suhteen. Mailailussa tuli esiin jotain yllättävää, toisen kannalta vähän vaikealla tavalla. Ei kylläkään mitään negatiivista puolin eikä toisin. Mut jotain, minkä takia tutustuminen voi kuitenkin ehkä jopa tyssätä. En nyt vielä usko kuitenkaan siihen. :)