Olen ollut aina kiltti ja toiset hyväksyvä. Tai, ainakin olin ennen. Jo pitkän aikaa olen ollut erittäin viisaan ihmisen vaikutuspiirissä, ihmisen, joka puolestaan vaatii toisilta ihmisiltä. Mitä - lahjojensa käyttöä, itsen kehittämistä, vastuun kantamista. Vastuuta esimerkiksi ympäristöstä. Olen ollut monesti sen kysymyksen edessä ihmeissäni, että mitä ihmisiltä saa - ja pitää? - vaatia? Konteksti pitää tietysti ottaa huomioon. Mutta niistä lähtökohdista, jotka kullakin on - pitääkö vaatia niiden käyttämistä ja itsen haastamista?

Aihe jää nyt ajanpuutteen vuoksi kesken, ja ehkä antaa väärän kuvankin ajatuksista. Ehkä jatkan joskus.