Olin ajatellut junan oikeinkin hyväksi mulle sopivien miesten kohtaamispaikaksi. Muun muassa se, että matkustaa junalla auton sijaan, kertoo jotain. Kontaktiin pääsy ei vaan välttämättä ole niin helppoa… Tai siis, rohkeutta puuttuu. Harmittaa nyt, kun en mennyt juttelemaan ravintolavaunussa kohtaamani miehen kanssa aatonaattona. Voi. Katsoimme toisiamme kerran suoraan silmiin, kauan. Huomasin myös lopuksi, että olimme samassa vaunussa 8. Luulin näkeväni hänet istumassa jonkun naisen vieressä, ja tuli huono mieli, luovutin täysin. Sitten hän käveli käytävällä ja katsoi minuun. Käänsin pääni heti pois. Syy äsken kertomani. Lopuksi tajusin, että naisen vieressä istuva mies olikin joku toinen. Olin katsonut väärin, enkä ajatellutkaan että pitäisi tarkistaa. Katsoin sinua kun laitoit reppua selkääsi ja vihreän pipon kaljuun päähäsi, sinä silmälasipäinen, korvis korvassa mies, oranssi-mustaraitaisessa neulepaidassa, musta takki päällä. Näin profiilisi, mutta et katsonut enää taaksesi. Enkä nähnyt, minne menit asemalta. Et ainakaan samaan bussiin kuin minä.

Ajattelin etsiä googlella, ja laittaa ainakin nämä omat hakusanani tähän. Ensin kyllä mietin, että ei ole mitään keinoa saada yhteys ko. mieheen muuten kuin joskus sattumalta taas samassa junassa. Mutta yön yli nukuttuani tajusin, että voinhan itse laittaa nämä hakusanat tänne sivuilleni, ja etsiä niillä myös itse. Neulaa heinäsuovasta.

Hakusanat:

juna Pieksämäki / Pieksämäelle Tampereen suunnasta lauantai 23.12.06, ravintolavaunu, perillä / vaihto klo 14.36

Toivottavasti tästä nyt opin jotain. Härkää sarvista vaan, rohkeasti juttelemaan, jos siltä tuntuu. Vähän se kirpaisee jos toinen ei ymmärräkään tai tilanne muuten tuottaa pettymyksen, mutta mahdollisuuksien hukkaan heittäminen tuntuu kuitenkin vielä huonommalle. ...Jotenkin kuitenkin vasta ajan ja matkan päästä tajusin sitä hetkeä paremmin, kuinka mielenkiintoiselta mies vaikuttikaan. Hmm.

...Niin, eihän läheisyyden tarvitse aina tarkoittaa seksiä. Mutta sinkuilla niin ehkä kuitenkin aika usein on? Toisesta seuraa toinen.

uskon kyllä, että joskus palataan. mutta luottamus siihen, että toinen on ns. käytettävissä, saatavilla, on olennainen osa ystävyyttä. ehkä ystävyytemme muuttui "vain" ihmissuhteeksi. tai ehkä ystävyytemme on ollut vasta muotoutumassa. ja nyt testautuu.

sanoisin kyllä jotain. mutta nyt se tuntuu vaikealle. ei itse sanominen, vaan historian painolasti. olen, liian usein, tuonut tunteitani ja ajatuksiani hänelle esiin. olin rakastunut kyseiseen ihmiseen. en enää jaksaisi olla se, joka nostaa kissoja pöydälle. "kissoja" omasta päästäni ja omasta sydämestäni.

Nyt siis mieli on taas iloinen. Työpaineita on vähän, samoin ajankäyttöongelmia, mutta niistä aion selvitä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Paitsi turvallinen pesä, sänky on myös luonnollinen paikka nautinnolle, hellyyden ja rakkaudenosoitusten, hyvänä pitämisen tyyssija. 

Olen haaveillut monesti saavani käpertyä lakanoihin rakkaan vierelle. Ja herätä siitä, läheltä, niin ettei hellimiselle ole tietoisuuden viritessä, heräämisen ensi hetkistä alkaen minkäänlaista välimatkaa. Puhtaita lakanoita sijatessani olen toivonut petaavani meille, heittänyt lakanoiden väliin unelmia toisen löytämisestä sinne rinnalle. Viime aikoina olen ollut vähän surumielisempi, unelmien siivet eivät ole enää niin kantaneet. Mutta toivonkipinä on kyllä vielä tallessa.